Mirage (kangastus, näköharha) on optinen harha, missä valo heijastuu ja hajoaa eri kerroksiksi ilman eri lämpöasteissa. Kangastuksessa voimme joskus nähdä asioita, jotka ovat horisontin ulottumattomissa, tai se voi luoda peilikuvan maisemasta, joka liikkuu ylösalaisin ilmassa.
Amerikan Yhdysvaltojen länsirannikkolla syntynyt maisemavalokuvauksen perinne on ollut alusta alkaen mukana luomassa kuvastoa ajatukselle vapaudesta ja loputtomuudesta, romantisoidusta tuntemattomuudesta, kuulumattomuuden tunteesta ja luonnon kohtaamisesta. Tällainen vapauden kaipuun täyteinen luonnehdinta on myös ominaista taiteen ja pop-kulttuurin kautta tutuksi tulleille amerikana-folkloressa esiintyville matkakertomuksille, joissa liikutaan Amerikan lännessä, aavikoilla ja matkalla kohti jotain suurempaa päämäärää.
Näyttely Mirage on saanut alkunsa maisema-konseptin sisälle rakennetun unelman vapauden illuusion tarkastelusta. Työssään taiteilija Emilia Pennanen pohtii, mitä kangastus pitää sisällään, mistä ‘maisema’ koostuu. Työ tutkii Amerikan Yhdysvaltojen länsirannikolla 1800-luvun puolivälissä syntyneen perinteen jättämää jälkeä, jossa maisema sijaitsee etäisyyden päässä katsojasta. Työskentelyn lähtöpisteenä on vuodenvaihteessa 2019–2020 tehty kolmen viikon mittainen automatka Yhdysvaltojen länsirannikon Kalifornian, Nevadan ja Arizonan -osavaltioihin, jolloin Pennanen kuvasi ja tutki matkalla kohtaamiaan paikkoja. Hän keskittyi kuvaamaan klassisessa maisemavalokuvauksessa epätarkaksi jätettyä ja etäännytettyä maisemaosuutta, joihin lukeutuvat maa, kasvillisuus ja taivas. Pennasen pyrkimys oli lähentyä paikassa olemisen kokemusta ruumiillisesti ja tehdä teoksia, jotka mukailisivat paikan kokonaisvaltaista olemusta, joka ylittää inhimillisen näkemisen rajat.
Läsnäolon, kosketuksen ja valokuvan jäljen kautta Pennanen on uudelleenrakentanut osia kohtaamistaan paikoista ja hetkistä. Samanaikaisesti hän on kuvataiteen keinoin tehnyt oman tulkintansa kuvista, lauluista ja tarinoissa esitetystä maisemasta. Lopputulos on pirstaleinen: maisema avautuu moniulotteisena ja upottavana paikkana, joka on rönsyilevä ja alati liikkeessä oleva. Teokset muodostavat maiseman, jossa on vesistöjä, maata, tuulta, auringonlaskuja, aurinkoa, ihmisen ja enemmän-kuin-ihmisen jälkiä. Samalla ne ovat tulkintoja matkalla koetuista paikoista ja nähdyistä maisemista.
Teoksissa valokuva ottaa roolin muodostettaessa yhteyttä paikkojen aistillisiin ominaisuuksiin töiden lopullisissa kokeellisissa veistoksissa. Pennanen on jäsennellyt kuvia paikkojen ominaisuuksien kautta, joihin lukeutuvat aavikon hiljaisuus ja kuivuus, maan lämpö, Joshua tree -puiden ikoninen olemus, meren monimuotoisuus erilaisine elämineen, Tyynenmeren vuoristo, Yucca Valleyn betonijalankulkuväylät, moottoriteiden huomionhakuiset mainostaulut ja Kuolemanlaakson hiekan peittämät vuoret. Teosten nimet ovat runoja, ne ovat leikkimielisiä sekä maisemaa kuvaavia.
Näyttelykokonaisuus muodostuu erilaisten kuvantuottamisen tekniikoiden kautta valmistuneista veistoksista sekä ääniteoksesta. Työn osia on ollut aiemmin esillä näyttelyssä Almost there (V1 Galleria, 2021).
Taiteen edistämiskeskus on tukenut taiteilijan työskentelyä ja näyttelyn valmistusprosessia.
Emilia Pennanen on Helsingissä työskentelevä kuvataiteilija. Hän on valmistunut Taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteen maisteriohjelmasta (2022) ja valokuvataiteen kandidaatiksi Maryland Institute College of Art -taideakatemiasta, Yhdysvalloissa (2014). Pennanen työskentelee valokuvan lisäksi veistoksen, äänen, tekstin ja installaation parissa. Hänen taiteellisen prosessin alkupiste on aina valokuvassa, josta hän työstää eri materiaaleille vedostettuja valokuvaveistoksia. Työskentelyä johdattaa intuitio ja jatkuva uteliaisuus maiseman, muiston ja kosketuksen aistillisiin ja aineellisiin ominaisuuksiin. Pennasen pyrkimys on hahmottaa valokuvan jäljen kautta hetken, paikan ja yhteyden kokemus uudestaan.
www.emiliapennanen.com
@emiliaanniinapennanen