Jirko Viljanen

Yksikätinen koiranulkoiluttaja – Merkintöjä olemassaolosta

Taidekeskus Mältinrannan Studioon avautuva näyttely koostuu teoksista, joissa käsitellään hapertunutta mielenterveyttä. Teoskokonaisuus avaa henkilökohtaisen näkökulman siihen, mitä seuraa, kun muuttuva elämäntilanne, uupumus ja menneisyyden painolasti kohtaavat. Mitä tapahtuu, jos ei uskalla pysähtyä kohtaamaan tunteitaan? Viljasen soolonäyttely on rujo ja rehellinen kuvaus siitä, kun psyyke pettää.

Taidegrafiikkaa ja muita tekniikoita vapaasti yhdistelevät teokset ovat kuin sarjakuvan ruutuja, pieniä osia laajemmasta kokonaisuudesta. Kuvien maailmaa täydentävät taiteilijan päiväkirjamaiset runot ja tekstinpätkät. Näyttelyssä esillä olevat teokset kertovat niin suruista, kriiseistä, ikävästä kuin toipumisestakin.

Aika avautumiselle

Näyttely käsittelee joidenkin vuosien takaista ajanjaksoa Viljasen elämässä. Tuolloin pitkään kasautunut ahdistus, kipuilu, unettomuus sekä ylikuormittuminen ajoivat Viljasen lopulta pisteeseen, jossa hän löysi itsensä ystävän saattelemana psykiatrian akuuttityöryhmän vastaanotolta. Teoksissaan hän käy kipeää aikaa läpi symbolismin keinoin.

Muistinmenetysjaksot sekä häpeä ovat kuitenkin hidastaneet käsittelyä. Monien muiden tavoin Viljanen on kasvanut ympäristössä, jossa tunteista ei puhuta. Teossarja pyrkii osaltaan poistamaan mielenterveyden häiriöihin liittyvää stigmaa ja tarttumaan sukupolvia vaivanneeseen vaikenemisen kulttuuriin. Puhumattomuudella voi olla kauaskantoisia seurauksia, joten Viljanen haluaa näyttelyllään kannustaa suomalaisia käsittelemään traumaattisiakin asioita.

Taidegrafiikkaa perinteitä rikkoen

Viljanen ei arkaile yhdistellä kuvataiteen tekniikoita keskenään. Hänen työskentelynsä pohjaa taidegrafiikkaan sitä ennakkoluulottomasti soveltaen. Vedoksen ilmaisua laajennetaan esimerkiksi öljypastellia ja mustetta hyödyntäen. Näyttelyn teoksissa on maalauksestakin tuttuja elementtejä, sillä valtaosa on toteutettu kankaalle ja pingotettu kiilapuihin.

Nuori taidegraafikko ei kumarra traditioihin. Perinteisesti taidegrafiikassa vedokset sarjatuotetaan paperille, usein teknistä täydellisyyttä tavoitellen. Viljasen teoksissa moista ei olla haettu. Hän uskoo enemmän sekä vimmaan että intuitioon, ja tekee vedossarjojen sijaan uniikkeja teoksia. Hän suosii monotypiaa, jolloin vedos on ainutkertainen, toisintamaton, aivan kuten kokemus teoksen sisällön takana.