KILLER AND THE DEVIL

Anna Pekkala
Galleria 29.8.-15.9.2020

Anna Pekkala (s. 1989) on tehnyt eläinaiheisia veistoksia valmistumisestaan saakka. Lopputyö oli valasaiheinen ja esillä Taidekeskus Mältinrannassa. Tänä kesänä hän oli mukana Finlayson Art Area -kesänäyttelyssä teoksellaan The Great White Trash, jossa merten muoviongelmaa käsitellään koskettavasti valasfiguurin kautta. Viime kesänä Pekkala osallistui Nastolan kesänäyttelyyn Aurinkohailla ja Laventelidelfiineillä ja toissakesänä Mäntän kuvataideviikoille isoilla Dinosauruksilla. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä lähinnä Helsingissä. Tämä on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Taidekeskus Mältinrannassa.

Pekkalan teoksissa on usein tarinallinen taso, kertomus, joka aukeaa, kun teokseen jopa kirjaimellisesti astutaan sisään. Hän käsittelee ympäristö- ja eläinsuojelukysymyksiä välillä poleemisesti välillä enemmän toteavaan sävyyn. Materiaali on usein kierrätettyä. Mältinrannan
näyttely koostuu kahdesta isokokoisesta teoksesta. Toinen on Free Billy ja toinen The Devil.

FREE BILLY on seesteinen ja kohdettaan kunnioittava teos, eräänlainen retki miekkavalaiden suojelun metatasolle, mielikuviin ja toiveisiin. Raaka eläinkauppa ja sirkushuvit ovat edelleen totta, vaikka eläintensuojelijat ovat koettaneet saada parannuksia aikaan jo vuosikymmenten ajan.
Inhimillinen ja suurikokoinen miekkavalas, puurunkoinen mustaksi verhoiltu veistos saa näyttelykävijän ajattelemaan, mitä oikeuksia ihmisellä on suhteessa eläimiin, voiko eläimen omistaa ja milloin eläimelle itselleen on parempi jäädä ihmisen armoille.

THE DEVIL on raju, tilassa ketjuilla roikkuva veistos, jossa liike ja ääni ovat merkittävä osa teoksen kokemista. Teos käsittelee merten hätätilan kautta pyhyyttä ja tekopyhyyttä, mutta se viittaa myös naisen seksuaalisuuteen ja sen kahlintaan. Rausku nimitystä käytetään kuvaamaan naisen genitaalialuetta ja tässä teoksessa rausku on nostettu alttaritauluksi, roikkumaan ristin muodossa.

Free Billy on teoksena toteava ja vähän surumielinen. Se ei julista kritiikkiään hampaat irvessä vaan koettaa saada näyttelykävijän eläytymään ja ajattelemaan. The Devil hätkähdyttää. Jos Free Billyn lempeys ei saa katsojaa hereille, niin The Devil tekee sen.

TEKSTI: Veikko Halmetoja

Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus.