Kello kolme aamuyöllä

Markus Luiron näyttely Kello kolme aamuyöllä on kokoelma maalauksia, jotka ovat syntyneet kerroksittain pitkän ajan kuluessa. Jotkut niistä ovat olleet tekeillä vuosia. Maalauksia yhdistää kerroksellisuuden lisäksi jonkinlainen tarinallisuus ja unenomaisuus. Ne ovat kuin kuvia jostakin, tai viittaus johonkin, mutta se jokin on tekijän ohimennen löydettävissä vain syntyvän kuvan kautta.

Näyttelyn nimi viittaa sydänyön kuuluisaan sudenhetkeen, vuorokauden marraskuuhun. Se on syvimmän unen ja pahimman unettomuuden aika, usein myös aika jolloin synnytään ja kuollaan – tai kuten Ray Bradbury kuvailee romaanissa Painajainen (1964, s. 72): ”Lääkärit sanovat, että silloin on luode ihmisruumissa. Sielu on poissa. ––– Uni on kuoleman polku, mutta kun makaa kello kolme aamuyöllä silmät auki ja tuijottaa, on elävä, mutta silti kuollut. Näkee unia silmät auki ––– makaa keihästettynä syvän kaivon pohjalla, joka on poltettu kuivaksi.” Näyttelyn maalaukset
ovat ehkä niitä silmät auki nähtyjä unia, lähtöisin olemisen ja olemattomuuden välisistä tiloista.

Luiro asuu ja toimii kuvataiteilijana Porissa. Kesäkuusta lähtien hän työskentelee Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan Rahaston apurahalla. Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.