18.9.-114.10.2020

Tampereen Taiteilijaseuran satavuotisjuhlavuoden jokaisen gallerianäyttelyn on juryttänyt kahdesta Tampereen Taiteilijaseuran jäsenestä koostuva jury. Galleria Saskian näyttelyn taiteilijavalinnoista ja ripustussuunnittelusta vastaavat kuvataiteilijat Emmi Kallio ja Johanna Pihlajamaa.

Juhlanäyttelyssä Galleria Saskiassa on teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Jan Anderzén, Miia Autio, Taija Goldblatt, Anna Hyrkkänen, Jarmo Kallinen, Mirja Kurri, Tiina Lehikoinen, Karkki Mäkelä, Helena Pokkinen, Kristiina Sario, Iidu Tikkanen, Juhani Tuomi ja Leena Vainio.

Taiteilijoita pääsee tapaamaan teostensa ääressä useassa TAITEILIJATAPAAMISESSA. Ensimmäinen järjestetään näyttelyn ensimmäisenä päivänä, perjantaina 18.9. klo 14-18, jolloin paikalla on useita näyttelyn taiteilijoita. Seuraava on tiistaina 29.9. klo 17-18, jolloin paikalla ovat kuvataiteilijat Tiina Lehikoinen ja Kristiina Sario. Viimeinen on sunnuntaina 11.10. klo 14-15, jolloin paikalla ovat kuvataiteilijat Iidu Tikkanen ja Leena Vainio. Tervetuloa näihin tapaamisiin!

Miia Autio: Arkinen havainnointi suodattuu töissäni visuaalisiin pohdintoihin. Esille nousevat pienet liikahdukset ja eleet sekä asioiden hallinta ja hallitsemattomuus.

Jan Anderzén on tamperelainen kokeellisen musiikin ja kuvien parissa työskentelevä taiteilija, jonka teoksille luonteenomaista on suunnitellun ja kaavoitetun kerrostuminen virheen ja hallitsemattoman aineksen kanssa. Hänen taiteensa kumpuaa ilmiöistä, joita esiintyy villin ja kesytetyn sumuisilla rajamailla.

Taija Goldblattin akryylitussein vanerille toteutetut maalaukset ja piirustukset ovat kuvasarja valosta ja lämmöstä, kasvusta ja kuihtumisesta. Kuvasarjan Orangerie lähtökohtana on kaipaus kauneuteen, tarve sen näkemiseen ja säilyttämiseen harmaantuvassa maailmassa.

Anna Hyrkkäsen Entropia-sarjan teosten tekniikkana on lämpökäsitelty kupari. Sarjan teoksissa Hyrkkäsen ajatuksena on ollut valolla kirjoittaminen ja sitä kautta entropiaan puuttuminen. Hyrkkäsen teokset syntyvät usein tutkimalla valoa erilaisissa tiloissa ja materiaaleissa. Valon käsittäminen aineeksi on sekä konkreettinen että tulkinnallinen osa hänen teoksiaan.

Mirja Kurri (s. 1983) työskentelee itse kehittämällään tekniikalla, jossa hän maalaa tulella teräslevylle. Hitsaamalla Kurri piirtää teoksille tunnusomaisen vahvan ääriviivan. Valo syntyy hiomalla ja varjo liekillä kuumentaen. Pelti saa myös ruostutuskäsittelyn, mikä tuo teoksiin herkän esittävyyden rinnalle rouheaa sattumanvaraisuutta. Kurri kuvaa usein teoksissaan ihmisvartaloa, sillä häntä kiinnostaa kovan materiaalin ja pehmeän aiheen kontrasti.

Karkki Mäkelä työskentelee maalaten ja veistäen vaihtelevilla materiaaleilla ihmisyyteen liittyvien teemojen parissa, pyrkimyksenään löytää ymmärtävä näkökulma kirpaiseviinkin aiheisiin. Kuvilla Mäkelä tuo esiin elämän nyansseja joita kokee mahdottomaksi sanoittaa. Teosten teemana on inhimillisyyden epä-zen puoli, pääosissa pikkumainen ja itsekeskeinen sankari. Teoksissa Mäkelä käsittelee näiden tuntemusten myöntämistä ja kieltämistä, minäkuvan (epä-)realistisuutta, naiiveja toiveita ja torjutuksi tulemisen vaikeutta.

Helena Pokkinen: Luonto on kokemuksellinen ja visuaalinen lähde työskentelylleni. En ole ulkopuolinen tarkkailija, vaan katselen luontoa sisäisillä silmilläni. Ja tällöin kaiken ihanan monimuotoisuuden sisällä tunnustelen värähtelyä, missä me kaikki jatkumme. Katselen niillä silmilläni, mitkä ovat kuin tuntosarvet syvällä sisälläni. Teokseni ovat tällaisen yhteyden ilmaisuja, usein kuvallisesti melko abstrakteja.

Joskus minikokoisessa teoksessani on ilmennyt multiversumin kuvausta. Hyvin tämä käsittämätön ulottuvuus on mahtunut alle kymmensenttiseen minikuvaan. ymmärtääkseni tuo multiversumi myöskin minusta löytyy. Jossain teoksessa lähtökohtana on hetkellinen näkymä tai kokema. Tällöinkin oleellisena merkityksenä on yhteys. Olen kiinnostunut tutkimaan elämän ilmiöitä henkisistä ja tieteellisistä lähtökohdista. Kartutan ymmärrystäni informaatiolähteillä, mutta tärkeimpänä lähteenäni kuuntelen sisintäni.

Mielelläni annan teoksiini tulla viitteitä näkyvään luontoon. Ajattelen, että ne saattavat olla katsojalle tarttumakohtia jonnekin syvemmälle.

Puuta vasten
juurillamme

Kimaltavan veden
pinnan ylle
kaartuvat oksat

Ulotun ja
puhallan lehden

niin hiljaa
että
saatat kuulla sen

Kristiina Sario käsittelee maalauksissaan hierarkisia systeemejä, määrittelemätöntä pelkoa ja arkisista rituaaleista haettua turvallisuuden tunnetta. Toisaalta niissä on läsnä utopistinen toive paosta – lottovoitosta. Hän työskentelee melko intuitiivisesti yhdistäen muistipohjaista ja löydettyä kuvamateriaalia. Sario hyödyntää teostennsa visualisoinnissa nostalgiantunnetta ja viittauksia satukuvastoon. Se sallii hänen käyttää lapsen tarkastelukulmaa monimutkaisten sääntöjen verkostossa ja sulauttaa kovia arvoja johonkin ylevään.

Sarion teosten tekniikka on munatempera, mitä nähdään harvoin nykytaiteessa. Tekniikka on työläs, mutta sopii hyvin hänen työskentelynsä mentaliteettiin.

Iidu Tikkasen teokset ovat innoittuneet muun muassa luonnosta, tieteistä ja rituaaleista, sisäisen ja ulkoisen maailman liikehdinnästä, sekä kaiken olevan keskinäisriippuvuudesta ja pysymättömästä luonteesta. Abstrakteissa teoksissa ekspressiivinen maalausjälki yhdistyy piirustuksenomaisiin yksityiskohtiin.

Juhani Tuomen maalaaminen ammentaa uuden saksalaisen ekspressionismin sekä huonomaalaamisen perinteestä.  Huonomaalaus on nykymaalauksen suuntaus, joka mahdollistaa sivuuttamaan yleisen, arkipäiväisen käsityksen hyvästä ja kauniista. Huonomaalaus ammentaa ilmaisuvoimasta ja särmikkyydestä. Tuomen maalausten kuva-aiheet ovat perinteisesti ajatellen hyvin usein muotokuvia joissa kuvataan ihmisiä lapsekkaalla tavalla.

Juhani Tuomi pitää öljymaalaustaan Satamamestarin lounastunti tähänastisen uransa pääteoksena. Se on erittäin tamperelainen maalaus, ja nyt ylpeästi esillä kotikaupungissaan. Mitä jää ja mitä tulee on jäyhä maalaus, joka sopii erinomaisesti koronakriisin keskelle ja sen jälkeiseen aikaan. Siinä maanviljelijä katsoo epävarmana tulevaisuuteen.

Leena Vainion teokset käsittelevät haavoittuvuutta, kuoleman kohtaamista sekä elämänhalua, elämäniloa ja kauneuden kaipuuta. Kolmiulotteiset teokset ovat reliefinomaisia. Vainio käyttää niissä materiaalina lakanoita, jotka ovat iholla ja kuvaavat käärinliinanomaisina kehollisuutta ja katoavaisuutta. Stringor, pistot, -teoksessa pohditaan kärsimystä, “kokoon kursimista” ja toipumista. Reklivaario-teoksissa (Reklivaario = pyhäinjäännöslipas) kysytään: mitä meistä jäljelle jää?