Kristiina Sario

MURTO – munatemperamaalauksia

Kristiina Sario on paikalla Studiossa yleisön tavattavissa lauantaina 8.5. klo 13 alkaen noin tunnin ajan

Peilaan MURTO-sarjan teoksissani maaseudulla koettua lapsuutta,loppumattoman tilan ilmalukoissa maleksivaa aikaa ja mentaalisia pakoretkiä. Teoksissani aikuinen on viitteellinen rituaaliolento ja lapsi pääroolin itsetietoinen anarkisti; vieras ja tavoittamaton, mutta paremmin maailmaan sopiva. Kuvaan lapsen tilassa, jossa välitön kokeminen ja sosiaalisen koodiston
kerrokset kohtaavat. Kerrokset valtaavat yhä enemmän ehjää tilaa ja alkaa murtuminen.

MURTO-sarjan maalaukset on maalattu munatemperalla liitupohjustetulle koivuvanerilevylle ja lopuksi pinta on käsitelty mehiläisvahalla. Munatempera on ikivanha, mm. ikonimaalauksessa käytetty tekniikka, jossa väriaineet sekoitetaan itse pigmentistä ja kananmunasta.

TAITEILIJASTA
Kristiina Sario on Tampereella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hänen teoksiaan on nähty ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä vuodesta 2004 alkaen. Sarion tuotanto keskittyy maalaamiseen ja viime vuosina erityisesti munatempera-
tekniikkaan. Sarion teoksia kuuluu mm. Veikkaus ry:n ja Tampereen kaupungin kokoelmiin.

PERFORMANSSI: KAINULAINEN & LATVA, sunnuntaina 23.5.2021 KLO 15.00

Performanssitaiteen duo Kainulainen & Latva esiintyy Taidekeskus Mältinrannan pihalla sunnuntaina 23.5. Esityspaikka on taidekeskusta vastapäätä Kuninkaankadun rannan puolella. Performanssi toteutetaan sään ja koronavirustilanteen salliessa. Performanssin suunnittelussa on ammennettu inspiraatiota Studio Mältinrannassa nähtävillä olevasta Kristiina Sarion MURTO-näyttelystä.

Performanssitaiteen duo Kainulainen & Latva on esiintynyt kotimaisissa taidetapahtumissa ja kansainvälisillä performanssitaiteen festivaaleilla vuodesta 2014. Duon teoksissa fantasia sekoittuu arkeen ja lapsuuden sadunhohtoisuus ja viattomuus joutuvat törmäyskurssille aikuisten seksualisoidun maailman kanssa. Kainulainen ja Latva kuvaavat yksityisen kautta yleistä käyttäen omaa kokemusmaailmaansa yhteiskuntakritiikin välineenä.

Maximilian Latva (s.1966) toimii performanssitaiteen ohessa muusikkona ja säveltäjänä tehden omien albumien lisäksi tilaustöinä musiikkia mm. nykysirkus- ja tanssiesityksiin. Katri Kainulainen (s.1978) on valmistunut Taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta ja toiminut performanssitaiteilijana ja performanssitapahtumien järjestäjänä ja kuraattorina 2000-luvun alkupuolelta lähtien. Kainulainen & Latva ovat kumppaneita sekä taiteessa, että yksityiselämässä.

Kainulaisen & Latvan ja Kristiina Sarion maalauksia yhdistävä teema on aikuisuuden ja lapsuuden välisen konfliktin käsitteleminen. Mältinrannassa nähtävä esitys on yhdistelmä performanssiduon omaa maailmaa ja Sarion MURTO-näyttelyn kuva-aiheita.