Lilja Virve

Torni Gallerian pääsivuille

Toteutan teokseni grafiikan eri menetelmin ja maalaamalla. Olen kiinnostunut abstraktin ja esittävän rajapinnasta, sekä kuvan hahmoittamisesta. Monitulkinnallisuus teoksissani on rikkautta. Ympäröivä maailma ja henkilökohtainen elämä vaikuttavat työskentelyyni.
Kuvaan mielelläni ihmistä, jälkenä ja toisinaan enemmän esittävänä.

Ajan kulku, syntymä ja kuolema, sekä kasvu, ovat ikiaikaisia universaaleja aiheita, joihin palaan aina uudelleen. Taiteen tekemisen prosessi on minulle tärkeä; pyrin järjestämään maailmaa itselleni selkeämpään muotoon. Tuotannossani on minikokoista grafiikkaa ja kodin sisustukseen sopivia teoksia, yhtälailla kuin monumentaalisen isoja teoksia.

Julkisia taideteoksia olen tehnyt Tampereelle, Kangasalle ja Kankaanpäähän.

Hotellin asiakkaat voivat ostaa teokset mukaansa hotellin vastaanotosta.
Teokset ovat hankittavissa myös taidelainaamon ehdoin Taidekeskus Mältinrannasta: 010-420 2040, info@tampereen-taiteilijaseura.fi