Suomen Pimiötaiteilijoiden työryhmä: JENNI HAILI, MIKKO ITÄLAHTI, MARKKU JOUTSEN, JAAKKO KILPIÄINEN, NATALIA KOPKINA, PETRI KOSKENSALMI, PATRICK KUOPPAMÄKI, KATRI LASSILA, SERGEI PAVLOV, TARU SAMOLA ja HENRY VALTONEN 

8.8.2020 – 25.8.2020
Galleria, Taidekeskus Mältinranta

Ole Maailma Omasi -näyttely koostuu erilaisilla analogisilla menetelmillä tuotetuista valokuvateoksista. Työryhmän jäsenet ovat kaikki Suomen pimiötaiteilijat ry:n jäseniä. Yhdistyksen toiminnan keskiössä on pimiössä käsintehty valokuvataide, joka digitaalisen murroksen myötä uhkasi kadota suomalaisen valokuvataiteen kentältä kokonaan. Näyttelyn yhdistävänä teemana on ”ihminen ja luonto”.

Suomen Pimiötaiteilijat ry on vuonna 2016 perustettu yleishyödyllinen yhdistys, jonka tehtävänä on säilyttää ja kehittää pimiötyöskentelyn ja -taiteen perinteitä Suomessa. Yhdistys ylläpitää Helsingissä Vallilan taiteilijatalossa Mörk-nimistä ammattitasoista mustavalkopimiötä, joka on rakennettu Suomen kulttuurirahaston myöntämän apurahan turvin. Nykyisin yhdistys käsittää yli kuusikymmentä jäsentä ja osallistuu aktiivisesti
suomalaisen valokuvataiteen kentän toimintaan. Yhdistys järjestää vuosittain useita kursseja ja tapahtumia sekä toimii yhteistyössä mm. Valokuvataiteilijoiden liiton ja Suomen valokuvataiteen museon kanssa.

JENNI HAILI – STOP
Odottaminen on jokapäiväinen kokemus, joka yhdistää niin suuria kuin arkisia tapahtumia. Odottaessamme aika materialisoituu. Odottamisen kokemusta voisi kutsua eksistentialistisen sietämisen laajentuneeksi havainnoimiseksi – se on osittain tietoista, mutta samalla myös pirstaloitunutta. Tällainen sisäinen kokemus on kiusallisen epämukava. Liikehdimme levottomasti, valitamme ja vahdimme kelloa.

Aika on kuin jumalallinen laki. Se on vakio, jonka mukaan järjestämme elämämme. Kun ”aika on rahaa” menetämme yhteyden aikaan sellaisenaan. Odottajan valuutta – aika – on arvotonta; se kuluu ilman vastinetta.

Odottavalle ihmiselle tilan kokemus laajentuu ja aika hidastuu. Odottaminen on intensiivistä: sen tuntee, vaikkasitä ei ajattele. Tämä valokuvasarja on yritys johdattaa huomiomme, ei siihen kuinka aikamme kuluu odottaessa, vaan missä olemme tuolloin. Ei odottamisen loppumisen ratkaisevaan hetkeen, vaan sen estetiikkaan sellaisenaan. Epämukavuus päättyy bussin saapuessa.

Jenni Haili (s.1980) on Aalto yliopiston Taiteiden ja muotoilun korkeakoulun Valokuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2011 valmistunut helsinkiläinen kuvataiteilija. Haili työskentelee monien tekniikoiden parissa, kuitenkin pohjaten työnsä useasti valokuvaan. Hailin teoksissa medium ja muoto linkittyvät teosten sisältöön merkityksellisellä tavalla. Keskeistä hänen tuotannossaan on piilottamisen ja esittämisen tematiikka. Hailin teoksia on nähty useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Hän työskentelee taiteellisen työn ohessa valokuvauksen työmestarina ja tuntiopettajana Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa Helsingissä.

MIKKO ITÄLAHTI
”Kuvasarjani aiheena on ekologisen modernisaation paradoksi: metsät, jotka ovat uhattuina rautatieliikenteen edistämisen vuoksi, kestävyyden tavoittelun nimissä. Kestävyyttä tavoitellaan yhä välineellisesti, pyrkien minimoimaan talouden ekologisia vaikutuksia, mutta samalla
turvaamaan talouskasvu, joka pohjimmiltaan on energian ja materiaalien käytön kasvua. Tästä teknokraattisesta näkökulmasta esimerkiksi tilalliset etäisyydet ovat nopeuden avulla minimoitavia kustannuksia.

Tie ulos paradoksista edellyttää teknisten parannusten rinnalla uudenlaista, arvostavaa nöyryyttä suhteessamme ympäröiviin olemisen verkostoihin. Maailmasuhteen uudelleensuuntaamisessa tarvitaan myös välineiksi tekeytyvien asioiden ottamista tarkastelun kohteiksi itsessään; esteettisesti ja eettisesti. Esimerkiksi vähän energiaa kuluttava liikkuminen voisi olla erityisen mielekästä, kun siihen liittyy sekä korostunutta tietoisuutta liikkumistapahtumasta itsessään, että fyysisen tilan, johon suhteessa liikkuminen tapahtuu,
emotionaalisesti vaikuttavaa kohtaamista maisemana.

Kokemus ympäristöstä maisemana perustuu liikkuvuuteen ja moderniin erkaantumiseen orgaanisesta paikkayhteydestä. Kuitenkin esiteollista lihasvoimin kulkemista leimasi lähimaiseman moniaistinen rikkaus. Maisemavalokuvan 1800-lukuinen lumovoima näyttääkin osaltaan perustuvan liikkeen teollisen kiihdytyksen myötä loitontuneen – ja edelleen loitontuvan – lähinäkymän, maiseman läheisyyden kokemuksen,
todentuntuiseen artikulaatioon.”

Mikko Itälahti (s. 1978) on maisemaan keskittyvä tutkija–taiteilija. Hän on tieteelliseltä koulutukseltaan kulttuurimaantieteilijä. Valokuvausta ja pimiötyöskentelyn tekniikkaa hän on opiskellut muun muassa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa sekä vanhemman polven taitajien opastuksessa. Viimeistelyvaiheessa olevassa taiteen tohtorin väitöstutkimuksessaan Itälahti kehittää valokuvaan pohjautuvaa
ympäristöesteettiseen tutkimuksen taideperustaista menetelmää, joka pyrkii maisemien kokemuksellisuuden säilyttämiseen ja ilmaisuun tutkimuksellisessa käsittelyssä. Hän on myös Mustarinda-seuran jäsen ja Örön residenssikeskus ry:n varapuheenjohtaja.

MARKKU JOUTSEN
”Valokuvia maalauksen asussa. Viehätyn kuvista, jotka jättävät tilaa tulkinnoille ja mielikuvitukselle, toisaalta klassisen valokuvan rakenne on
mielenkiintoinen. Bromiöljyteoksilleni on luonteenomaista paikattomuus ja ajattomuus, eräänlainen maalauksellinen vanhanaikaisuus.
Uniikit bromiöljyvedokset johdattavat katsojansa ajasta riippumattomaan maailmaan valokuvien ja maalausten rajapinnalle.

Suomessa harvinainen bromiöljytekniikka: Mv-negatiivista tehty hopeagelatiinivedos valkaistaan, kosteaan printtiin ”töpötetään” litografimuste. Bromiöljyvedostaminen oli suosittu etenkin 1900-luvun alkuvuosikymmenillä maailmalla ja Suomessa 1920–luvulla. Kuvia tehdessäni yleensä käytän koko negatiivin ilman rajausta. Sen olen jo tehnyt kuvaa ottaessani.”

Valokuvataiteilija Markku Joutsen (s.1963) on tehnyt valokuvaa 15-vuotiaasta lähtien ja työskennellyt myös ammattikuvaajana. Hän on toiminut Kuvataidetaloyhdistys Suna ry:n hallituksessa vuodesta 2008 ja puheenjohtajana 2011–2016. Hän on jäsenenä Rööperin Taidesalongissa. Joutsenella on ollut vuodesta 2008 lähtien useita omia näyttelyitä, mm. ”Tuntematon rauhanturvaaja”, joka kertoi rauhanturvaajan arjesta 1990-
luvun alun Syyriassa ja kiersi kymmenessä kaupungissa vuosina 2016–2018.

JAAKKO KILPIÄINEN
”Valokuvaan ihmisen jättämiä pysyviä jälkiä maisemassa. Rakentaminen, kaivosteollisuus tai maanviljely ovat muokanneet ympäristöä niin kauan kuin ihminen on yhteiskuntaa rakentanut. Kun hyödyntäminen on loppunut tai elämäntapa on tullut tiensä päähän, ihminen on kadonnut, ja jäljelle on jäänyt arpia maisemaan. Soramonttuja, suljettuja kaivoksia, hylättyjä rakennuksia. Minulle ne näyttäytyvät veistoksellisina, epätodellisina muotoina ja tiloina. Näissä paikoissa on joskus eletty, toimittu, tehty bisnestä tai asuttu. Arpia maisemassa -kuvasarjassani espanjalaisen Cabo de Gatan luonnonsuojelualueen sisään jääneet maatilojen ja kalastajakylien rauniot kertovat kadonneesta elämäntavasta. Nykyisin luonnonsuojelualuetta ympäröi satojen neliökilometrien kokoinen muovisten kasvihuoneiden meri.”

Jaakko Kilpiäinen (s.1962) on porvoolainen valokuvaaja, jonka työn lähtökohta on dokumentaarisuus. Hän kuvaa henkilökuvia, reportaaseja ja kuvituskuvia monenlaisiin julkaisuihin sekä valokuvaa ja toteuttaa omia näyttelyprojektejaan. Hän on ohjannut dokumenttielokuvia noin kymmenen vuotta. Hänen viimeisin työ on TVsarja Kansankodin kuokkavieraat, jonka hän ohjasi ja käsikirjoitti yhdessä Ari Matikaisen kanssa YLE Teema kanavalle. Hänen aiempia ohjauksia ovat dokumentit Rai, rai! sekä Riemuruhtinaat.

NATALIA KOPKINA – SAINTE ANNE
Näyttelyssä esillä olevat kuvat ovat Sainte Anne -taiteilijakirjasta, joka julkaistiin kesällä 2019. Kirjan valokuvat on kuvattu Ranskassa Normandiassa taiteilijaresidenssin aikana vuonna 2016.

Natalia Kopkina (s.1984) on Helsingissä asuva ja työskentelevä valokuvataiteilija, joka työskentelee aktiivisesti analogisen valokuvan parissa. Kopkina on yksi Suomen pimiötaiteilijat ry:n perustajajäsenistä. Vuonna 2018 hän perusti voittoa tavoittelemattoman kustantamon ”I am not Publishing” julkaistakseen valokuvataide- ja taiteilijakirjoja. Kopkina on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteen osastolta vuonna 2015.

PETRI KOSKENSALMI
”Luonto on meidän. Moderni luontokäsitys on perua romantiikan ajasta, kun ihminen alkoi nähdä luonnon erillisenä itsestään, määritellä sitä myytein, käsittein ja ihantein. Luonnon ihmeellisyys erehdyttää antamaan kohteilleen itseisarvon. Arvot ja arvostukset ovat kulttuurisia luomuksia kuten niitä vaaliva ihminen. Arvokasta voi olla vain se, minkä ihminen on luonut, muokannut tai omakseen ottanut. Luonto itsessään ei kai ole muuta kuin erilaisiin olosuhteisiin sopeutuvia luonnon olioita ja prosesseja. Romanttisen luonnon palvonnan ja ihannoinnin kääntöpuolena on riistoa, syrjintää ja erottelua. Kun puhumme ympäristövastuusta ja luonnon suojelemisesta, olisi kenties rationaalisempaa puhua meistä itsestämme.”

Petri Koskensalmi (s.1973) on yhteiskuntatieteilijä Itä-Pasilasta. Valokuvaus on hänelle tarve jäsentää ihmisten toimintaa.

PATRICK KUOPPAMÄKI
Tällä hetkellä hän työskentelee vielä nimettömän sarjansa kanssa, jossa analogisen valokuva-materiaalin hyötykäyttö on läsnä. Hopea joka on analogisen valokuvan kulmakivi, on katoava luonnonvara, ja tätä miettien hän käyttää materiaaleja jotka muuten olisivat roskaa. Abstraktit teokset ovat kuvattu makulatuurista, kalvoista, löytyneistä ja saanneista materiaaleista.

Patrick Kuoppamäki (s.1997) asuu ja työskentelee Helsingissä, Mörk pimiön työmestarina ja hallituksen jäsenenä. Toistaiseksi ilman koulutusta, Patrick hakee parhaimmillaan Valandin yliopistoon Ruotsiin opiskelemaan valokuvataidetta. Hän on mukana useissa työryhmissä, mm. Daguerrotypia ja Signe Brander kokoonpanoissa.

KATRI LASSILA – KALASSA
”Globaali kalastusteollisuus on kasvanut tasaisesti ja sen tehokkuusvaatimukset pyrkivät vastaamaan nopeasti kasvavaan kansainväliseen kysyntään. Monin paikoin Aasiaakin perinteiset kalastustavat ovat jäämässä historiaan ja väistyvät teollisen kalastuksen tieltä nopeampia voittoja tavoiteltaessa. Kalastusperinteiden muutoksella on väistämätön vaikutus sekä kalastusksesta elantonsa saavien yhteisöjen elämään että herkkiin meriekosysteemeihin. Kuvasarjani Kalassa esittelee muutamia kuvia edelleen jatkuvasta projektistani, jonka puitteissa kuvaan yksittäisiä kalastajia ja perinteisiä kalastuksen tapoja eri puolilla maailmaa. Sain inspiraation kuvasarjaan elokuvista Redes (Muriel, Zinnemann 1936) ja Finis Terræ (Epstein, 1929). Elokuvat käsittelevät kalastajien arkea haastavissa luonnonolosuhteissa sekä alan poliittisesti herkkiä piirteitä, yhteisöjen toimeentuloa ja kalastajien vaaranalaista työtä. Kuvasarjani keskiössä on ihmisen ja luonnon suhde, ja sen kuvat on kuvattu pääosin Kaakkois-Aasiassa viimeisten kymmenen vuoden aikana. Valokuvat on otettu mustavalkoiselle filmille ja vedostettu pimiössä kuitupaperille hopeagelatiinivedoksiksi. Kuvat on sävytetty seleenisävytteellä.”

Katri Lassila (s.1979) on valokuva- ja elokuvataiteilija, joka on harjoittanut hopeagelatiinivedostustekniikkaa vuodesta 1999. Lassila aloitti sen harjoittelun valokuvataiteilija Pentti Sammallahden ohjauksessa ja valmistui sittemmin valokuvataiteen maisteriksi vuonna 2008 Taideteollisesta Korkeakoulusta. Hän viimeistelee väitöstä Aalto-yliopistolle maiseman aiheesta ja työskentelee tuntiopettajana Median ja Elokuvataiteen laitoksilla. Lassilalla on ollut näyttelyitä vuodesta 1999 alkaen säännöllisesti ja hän on Suomen Pimiötaiteilijat ry:n perustajajäsen ja puheenjohtaja. Hän on kuvissaan pohtinut maiseman aihetta, sen sitoutumista muistin ja ajan kysymyksiin, sekä eksotismin ja valokuvan yhteyksiä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana hän on kuvannut paljon erityisesti Aasiassa.

SERGEI PAVLOV
”Olen kuullut sanottavan, että suurin harha, on harha erillisyydestä. Elämämme jatkuu hetki hetkeltä, maailmassa, jossa olemme uudelleen määritelleet ja lokeroineet luonnon, eläimet, ihmiset, syntymän, kuoleman sekä muut elämässä olevat osat, itsenäisiksi ja erillisiksi konsepteiksi. Me emme enää kykene kohtaamaan monia näistä asioista, niiden aidossa ja koristelemattomassa muodossaan.

Näinkö jatkuu meidän elämä, joka koostuu kaikkeuden keskinäisestä riippuvuussuhteesta? Kauan aiomme jättää huomioimatta meidän jalan, käden ja mieltemme jättämät jäljet? Meidän tietämättömyys ja piittaamattomuus ei kuitenkaan jätä meitä, vaan löydämme sen koko ajan edestämme. Sillä sisäinen ristiriita ja harha erillisyydestä kasvattavat meitä haluamaan lisää turvaa itsellemme.

Rakennamme muurit, aidat, portit, seinät, lukot, ovet, kahleet ja muut varmistukset.

Pian heräämme todellisuuteen, jossa huomaamme itsemme suojelulla vanginneet itsemme pois kaikilta mahdollisuuksilta. Mahdollisuudet joita pelkäsimme, olivat mahdollisuuksia, joissa yhteen kietoutuisimme. Näissä uhissa ja mahdollisuuksia, me kokemuksella eläisimme.”

Sergei Pavlov (s.1994) on venäjän-suomalainen valokuvaaja, joka asuu ja työskentelee Suomessa. Sergei varttui Etelä-Suomessa pienessä 10 000 ihmisen kylässä Somerolla. Hänen intohimonsa valokuvaukseen ja sen visuaalisuuteen kasvoi hänen ollessaan teini-iässä. Muutaman vuoden päästä siitä, hän lähti kotikaupungistaan tutkimaan maailmaa, pitäen kameran lisäksi mukanaan avoimen sydämen sekä lapsenomaisen uteliaisuuden. Sergein omat työt keskittyvät analogisesti tuotettuun mustavalkoiseen valokuvaan, jotka sivuavat vahvasti dokumentaarisen valokuvan, muotokuvan sekä mustavalkoisen estetiikan traditiota. Hänen töiden tematiikka painottuu tutkimaan, kyseenalaistamaan sekä määrittelemään ihmisenä olemista emotionaalisen näkökulman kautta. Sergei on opiskellut Muurlan Opistossa ja Visuaalisen Viestinnän Instituutissa. Hän opiskelee tällä hetkellä Lahden Muotoiluinstituutissa valokuvauksen linjalla.

TARU SAMOLA
”Kaneli ja Mimosa on kuudestatoista syanotypiavedoksesta rakentuva yhtenäinen teos, joka kuvastaa ihmisen ja luonnon välisiä suhteita.

Sigris -sarjan teokset on kuvattu Aspan ateljeen ympäristössä viimeisellä viikolla ennen Koronakaranteenin asteittaista purkamista. Pieni sarja koostuu yksinkertaisista havainnoista: vedestä, valosta, pilvistä. Aspan ateljee on SKJL:n omistama saunamökki, joka sijaitsee Lohjanjärven rannalla kuvataiteilija, kirjailija ja esoteerikko Sigurd Wettenhovi-Aspan (1870-1946) entisillä mailla.”

Taru Samola (s.1984) on Fiskarsissa asuva ja työskentelevä valokuvataiteilija, joka käyttää analogisia ja vaihtoehtoisia vedostusmenetelmiä. Teokset liikkuvat myös installaatio-, performanssi- ja yhteisötaiteen kentillä. Luonto, ihmisyys ja toiseuden teemat ovat toistuvia elementtejä hänen teoksissaan. Samola aloittaa syksyllä 2020 opinnot Turun taideakatemiassa.

HENRY VALTONEN – DUNES AND FIGURES
”Dunes and Figures -sarjan ideana oli hakea hiekkadyyneistä tausta klassiseen nude-kuvaan. Kuvat on otettu joulukuussa 2019 Marokon hiekkadyyneillä lähellä Algerian rajaa. Asuimme paikallisten rakentamassa aavikkohotellissa, josta käsin teimme kuvausmatkoja etsien koskemattomia dyynejä. Useimmat sarjan kuvat on otettu aamulla, jolloin tuuli on yön aikana tasoittanut kaikki mahdolliset eläinten jäljet ja antanut hiekkadyyneille aaltokuvion kuten vesi ja allot tekevät hiekkarannalle. Sarjan kuvat on otettu 4×5 tuuman ns. field-kameralla
perinteiselle FP-4 mustavalkofilmille ja vedostettu Multigrade FB-baryyttipaperille, joka on huolellisen huuhtelun jälkeen ilmakuivattu. Hiekka ja pöly asettavat haasteita tekniikalle ja eritysesti filmien käsittelylle. Huolellinen katsoja voi huomata vedoksissa näitä jälkiä, joita en ole yrittänyt poistaa.”

Henry Valtonen (s.1956) on valokuvauksen harrastaja. Hän on harrastanut valokuvausta jo kouluajoista alkaen – suunnilleen 50 vuotta. Vaikka hän omistaakin hyvän digikameran, kuvaa hän kaikki mielestään kuvaukselliset kohteet filmille. Pääsääntöisesti hän kuvaa 8×10 tuuman field-kameralla ja toisinaan – jos on pakko saada kokoa ja painoa alas – myös 4×5 –kameralla. Valtonen kuvaa sekä maisemia että ihmisiä. Maisemakuvat hän ottaa 8×10 tuuman diafilmille, jonka hän kehittää ja skannaa tulostettavaksi. Ihmis- ja muotokuvat hän ottaa pääsääntöisesti mustavalkofilmille ja vedostaa ne arkistointikelpoista prosessia käyttäen baryyttipohjaiselle valokuvapaperille klassisin menetelmin. Sitten joskus, kun hän jättää päivätyön yrittäjänä, hän aikoo ryhtyä valokuvaajaksi. Ei ammattilaiseksi eikä täysipäiväiseksi, vain valokuvaajaksi.