Sata vuotta hyvässä seurassa

Tampereen gallerianäyttelyt aloittaa Kulttuuritalo Laikun Galleriassa ja Studiossa 29.8.-20.9. esillä oleva ryhmänäyttely, jossa on teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Katja Härkki, Mikko Kallio, Sanna Kauppinen, Miina Laine, Marianne Laiti, Leena Lehti, Kaija Leinonen, Veera Salmio ja Meri Westlin.

Juhlavuoden jokaisen gallerianäyttelyn on juryttänyt kahdesta Tampereen Taiteilijaseuran jäsenestä koostuva jury. Kulttuuritalo Laikun näyttelyn taiteilijavalinnoista ja ripustussuunnittelusta vastaavat kuvanveistäjä Mirja Kurri ja kuvataiteilija Marja-Liisa Torniainen.

Näyttelystä järjestetään kaksi taiteilijatapaamista. Ensimmäinen on keskiviikkona 2.9. klo 17.00, jolloin paikalla ovat ainakin kuvataiteilijat Mikko Kallio ja Meri Westlin, ja toinen on sunnuntaina 13.9. klo 14.00, jolloin paikalla ovat ainakin kuvataiteilijat Katja Härkki, Sanna Kauppinen ja Leena Lehti. Tervetuloa tapaamaan taiteilijoita ja kuulemaan heidän teoksistaan!

Näyttelyn taiteilijat:

KATJA HÄRKKI: Maalaukseni pohtivat naisena olemista ja identiteettiäni tässä ja nyt, universaalissa ajassa. Niissä läsnä on leikki, prosessi. Maalaukseni käyvät muodon ja sisällön dialogia. Maali, jota käsittelen töissäni, muuttuu itse aiheeksi. Eroottinen lataus keimailee iholta hehkuvissa väreissä. Dekadenssin mahdollisuus näyttäytyy naisten kehojen asennoissa, katkonaisissa pensselien vedoissa, tyhjyyden tuntoina, katoavaisuutena ja ilakointina.

Maalaukseni ovat tiivistettyjä tilanteita, intiimejä näyttämöllepanoja. Ne sisältävät unenomaisia satunnaisia hetkiä, kuin muistoja ajassa. Niissä aika ja paikka lomittuvat toisiinsa yhtä aikaa kätkien ja paljastaen. Maalaukseni eivät sijoitu todellisuuteen, vaan ovat suhteessa haluuni. Haluan ymmärtää maailmaani ja itseäni maalaamisprosessini kautta. Vain matka omaan mieleeni ja sen heijastamien kuvien konkretisoiminen visuaalisiksi esityksiksi voi auttaa tässä.

Katja Härkki (s. 1969 Helsingissä) on Kyröskoskella ja Lahdessa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja taidemaalari. Hän on valmistunut muotoilijaksi ja Taiteiden Maisteriksi vuonna 1997 Taideteollisesta Korkeakoulusta Helsingistä, sekä vuonna 2014 Lahden Taideinstituutista kuvataiteilijaksi. Härkki on Tampereen Taiteilijaseuran, Lahden taiteilijaseuran sekä Taidemaalariliiton jäsen.

MIKKO KALLION teoksissa on leikin tuntua, joka lomittuu tummempiin sävyihin. Kallio tuo näyttelyyn suurikokoisia maalauksia, joissa hän on yhdistänyt akryyli- ja öljyvärejä sekä erilaisia materiaaleja kuten löytöesineitä ja puun kappaleita. Kollektiivisen mielen kerroksia luotaava teos Sukupolvien talo on kasvanut yhteen useasta osasta. Säveltäjässä rikkinäinen kitara syntyy uudelleen. Joutomaan Hiekkalinnassa karhea jälki ja spontaani ele yhdistyvät löydettyjen kappaleiden rakenteisiin ja grafiittiviivastoihin.

Mikko Kallion (s. 1971) teoksia on nähty muun muassa Galleria Huudossa ja ARTag Galleryssa Helsingissä, Galleria Himmelblaussa Tampereella, Susanne Pettersson Galleryssa Tukholmassa, HilbertRaumissa Berliinissä ja Tampereen taidemuseossa. Kallion teoksia on muun muassa Nykytaiteen museo Kiasman, Helsingin taidemuseon, Suomen valtion ja Tampereen taidemuseon kokoelmissa. Vuosina 2019–2020 hän on työskennellyt residensseissä Düsseldorfissa, Mäntässä ja Pariisissa. Mikko Kallio asuu ja työskentelee Tampereella.

SANNA KAUPPINEN käsittelee Island-teemassa ilmastonmuutoksen ja nykymetsätalouden eläimille aiheuttamaa elintilan kaventumista. Ilmaston lämpeneminen ja nykymetsätalouden toimenpiteet aiheuttavat tietynlaisen elinympäristön vaativille eläin- ja kasvilajeille elintilan kaventumista. Tällöin ne jäävät ikään kuin vangeiksi ”saarekkeille”.  Esimerkiksi pohjoisten alueiden eläimille ilmaston lämpeneminen on katastrofaalista. Niillä ei yksinkertaisesti ole tilaa siirtyä pohjoisemmaksi lämmön ja sen mukana tulevien uusien kilpailevien lajien tieltä. Suomessa ilmaston lämpeneminen vaikuttaa voimakkaimmin tunturiluontoon, mutta häviäjiä ovat myös monet muut lajit, jotka ovat erikoistuneet tavalla tai toisella selviytymään pohjoisen kylmästä ja lumisesta talvesta.

Myös metsiemme monimuotoisuus on uhattuna voimakkaan maankäytön ja metsätalouden seurauksena. Tästä seuraa toisenlaista ”saarettumista”, kun esimerkiksi avohakkuiden myötä metsäalueet pirstaloituvat ja vanhoja metsiä ei ole enää riittävästi.  Vaarassa ovat ensisijaisesti niin sanotut spesialistilajit, mutta on hyvä muistaa, että vaarantamalla luonnon monimuotoisuuden ihminen vaarantaa ennen pitkää myös oman olemassaolonsa. Näennäisesti Island-teeman teokset ovat kauniita kuvia luonnonsuojelualueiden ja metsien yksityiskohdista.

Sanna Kauppinen (s. 1979 Oulussa) asuu ja työskentelee Tampereella. Useiden hänen teostensa syntyyn on suoranaisesti vaikuttanut oleminen metsässä sekä eläminen luonnonsuojelualueiden läheisyydessä. Hänen teoksissaan pääosassa ovatkin puiden lisäksi myös metsän eläimet ja olennot ja ne nähdään yleisesti luontoarvojen henkistä puolta kohottavina.

MIINA LAINE: Teen usein töitä projektipohjaisesti: minulla on aika ja paikka, jotka määrittelevät työskentelyäni. Vietän aikaa ympäristössä mistä saan lähtökohdat teoksiini. Työskennellessäni Suvanto-sarjan teosten parissa en ole käyttänyt apuna luonnoksia tai suoraa havaintoa, enkä näin ollen pyrikään esittävyyteen, vaan välittämään kokemuksen, tunteen. Henkilökohtaisessa elämässäni tapahtuneet muutokset kuin myös yleismaailmalliset tapahtumat ovat vieneet paikankokemukseen pohjautuvaa työskentelyäni kohti ajan käsitteitä ja olemusta.

Suvanto-sarjan teokset ovat syntyneet Hatanpään rannassa, työmatkallani nähdyistä maisemista ja siellä koetuista hetkistä.

MARIANNE LAITI: Olen piirtäjä ja kuvanveistäjä. Kuvan tekemiseen liittyy paljon kuuntelua, odottamista. Parhaimmillaan se on prosessi, jossa kaikki mielen kerrokset ovat liikkeessä. On hyvä, jos pystyy luopumaan alkuperäisestä suunnitelmasta ja antamaan prosessille tilaa. Näin pystyy olemaan avoin sille, mitä mielen kerrokset ehdottavat ja tarjoavat. Myös uudet materiaalit ohjaavat työtä ja tuovat uusia ideoita.

Henkisyydestä-sarjan teokset ovat musteella, pastellilla, hiilellä ym. peittävillä tekniikoilla toteutettuja piirroksia. Ne liikkuvat abstraktin ja esittävän välimaastossa. Kuvassa on mahdollista tuoda näkymätöntä näkyväksi ja antaa ristiriitaistenkin totuuksien puhua yhtä aikaa.

Suljen silmät. Hengitän joutomaata, asfalttia, asemakaavaa. Kuusikoita minä hengitän, vuosia.

Videotaiteilija LEENA LEHDEN ja runoilija Kristiina Wallinin teos kynnys. rajapinta. perustuu runon ja kuvan vuoropuheluun. Teos käsittelee identiteettiä, ajan kerrostumien kokemuksellista rinnakkaisuutta ja eri ikäkausien lomittaista läsnäoloa ihmisessä, muistoja ja muistamista.

KAIJA LEINONEN: Taiteen teko on minulle oman sisäisen maailmani tutkimista. Erilaiset materiaalit ja niistä syntyvät inspiraatiot yhdistettynä sisäiseen kokemus- ja tunnemaailmaani johtavat työskentelyäni. On aina yhtä kiehtovaa millaisen muodon mikäkin materiaali lopulta saa. Tekeminen on uuden luomista ja ennalta tuntemattomaan prosessiin heittäytymistä.

VEERA SALMIO: Hämärässä seisoo vanha rukki. Rukki kehrää punaista lankaa, joka sotkeutuu tilaan ja taustaan. Ajan vaihtuessa värit, materiaalit ja rytmi muuttuvat. Taustasta irti oleva pyörä nitisee liitoksissaan yhä sinnikkäästi kehräten, vaikka epäilys teon motiiviin on jo alkanut.

Ajanpyörä-installaatio vuodelta 2020 tutkii työn, ajan ja kulutuksen välistä suhdetta veistoksellisten elementtien ja mapping-projisoinnin kautta (mapping-projisointi: Alberto Reza).

MERI WESTLIN: Olen kiinnostunut ilveksistä ja rakkaus kissoihin syntyi jo lapsena. Kesämökki Ikaalisissa on tuonut minut lähelle kissan luonnollista elinympäristöä ja talvisin tassunjäljet kertovat kulkureiteistä. Ilvekset kulkevat luonnossa, mutta vain harvoin ihminen voi nähdä ilveksen. Ne ovat olleet suojeltuja ja metsästettyjä riippuen aikakaudesta. Nyt niiden kanta on vakiintunut ja kaadot ovat luvanvaraisia. Ilvekset asuvat sekametsissä ja tarvitsevat ympäristön, jossa saaliseläimet viihtyvät. Elinpiiri vaihtelee laajuudeltaan sadan ja tuhannen neliökilometrin välillä riippuen ympäristöstä. Ilves viihtyy hämärässä ja on hyvin arka eläin. Maalauksissa ilvekset juoksevat ja nukkuvat, ottavat kantaa tai katsovat vain takaisin. Ne vaeltavat abstrakteissakin tunnelmissa ja mielikuvitusmaisemissa.

Raisa Jäntin tekstistä: ”Westlinin tapa kuvata eläin kutsuu katsojaa myötätuntoon. Ilvekset ovat kuin pehmeitä kissoja, silitettäviä lemmikkejä. Söpöys ja pehmeys eivät kuitenkaan ole villieläimelle tarpeellisia ominaisuuksia. Ne ovat tapoja, joilla ihminen eläintä katsoo. Ja ehkä sittenkin. Söpöys voi pelastaa eläimen sen kohdatessa ihmislajin edustajia. Jos ihminen tuntee myötätuntoa suloista karvaturkkia kohtaan, voiko hän tappaa sen? Kenties eläintarhojen, pehmoeläinten ja leikin takana onkin suurempi evoluution luoma selviytymistarina.”